Vuonna 2022 aloittaneen Lauran kuntotesti kuulumisia

19.04.2023 kl. 13:52
''Mulla oli sellainen fiilis etten ollut treenannut mitenkään intensiivisesti tai tarpeeksi, joten testi oli minulle kerta kaikkiaan positiivinen yllätys''.

Viime syyskuussa ForMaren aloittaneella ryhmällä on parhaillaan ohjelman toiset kuntotestit eli väliaikatestit meneillään.

Tapaan R5 Athletics and health kuntosalin käytävällä energisen Laura Luukkosen, joka tulee suoraan ForMaren kuntotestistä heilutellen kädessään Inbody 720-laitteen kehonkoostumusmittaus raporttia. ''Jee tuloksia on tullut enemmän kuin uskalsin edes odottaa. Vajaassa 7 kuukaudessa rasvaprosentti on pienentynyt ja lihasmassa sitä vastoin kasvanut. Jaksoin tehdä kuntotestin lihaskunto-osiotkin paremmin kuin alkutesteissä'' Laura kertoo iloisesti hymyillen.

Kuntotestit voivat kuulostaa joidenkin korvaan vaativilta, mutta jokainen tekee testin sen mukaan mikä sen hetkinen kunto on, testeistä saadut tulokset ovat aina suuntaa antavia. Testien tarkoituksena on motivoida ja pitää kurssi kohti terveellisempiä elämäntapoja vaikka elämään kuuluvia vammautumisia ja sairastumisia sattuukin matkan varrella.

 

 Laura painottaa, että testeihin kannattaa ehdottomasti mennä vaikka ei mielestään olisi ehtinyt treenaamaan kovin tavoitteellisesti. ''Mulla oli sellainen fiilis etten ollut treenannut mitenkään intensiivisesti tai tarpeeksi, joten testi oli minulle kerta kaikkiaan positiivinen yllätys. ForMaren luennoilta olen saanut paljon tietoa ja tukea treenaamiseen ja terveellisemmän ruokavalion noudattamiseen. Ohjelman myötä olen pyrkinyt lisäämään viikottaisen liikunnan määrää ja voin todeta, että sen seurauksena työssä jaksaminen on parantunut ja tosiaan fyysinen kunto on lähtenyt kohenemaan''.

 

Laura työskentelee Finnlinesin Finnstar laivalla pääasiallisesti tarjoilijana, mutta työkierto mahdollistaa myös muissa tehtävissä toimimisen, joka on ollut kivaa vaihtelua. Lauran mukaan mennyt talvi on ollut töissä todella kiireistä aikaa, matkustajamäärät ovat olleet suuria, mutta siitäkin huolimatta Laura on pyrkinyt löytämään aikaa itselleen ja yrittänyt kuntoilla vähintäänkin kolme kertaa viikossa. ''Salille en välillä ehdi kuin kerran viikossa. Vaikka töissä tulee käveltyä paljon askeleita, pyrin siitäkin huolimatta pyöräilemään kuntopyörällä tai juoksemaan juoksumatolla ainakin sen 30 minsaa pari kolme kertaa viikossa vaikka väsyttäisi, niin unikin on näyttänyt maistuvan illalla paremmin''  toteaa Laura tyytyväisenä.

 

ForMare- hyvinvointiohjelma kestää kokonaisuudessaan kaksi vuotta sisältäen räätälöidyn kunto-ohjelman oman valmentajan kanssa, yhteisiä liikunta-ja hyvinvointitapahtumia, työkaluja henkiseen hyvinvointiin, terveystarkastuksia ja kuntotestejä. Ohjelma tarjoaa paljon tukea osallistujalle kunnon kohennukseen ja tarvittaessa elämänmuutokseen.

 

Haku ForMareen on auki 31.5. 2023 asti. 

 

Hae mukaan osoitteessa: formare.mepa.fi

Kevätterveisin

Netta ja ForMare-tiimi